Omakohtainen kokemus

Tutustu aiheeseen liittyviin aiheisiin

Kansi kirjaan Muistin ongelmat. Kevään kansien suunnittelut tulevat yleensä aina peräkkäin lyhyellä aikataululla, ja ennen tätä kantta olin tehnyt jo aika monta. Intensiivinen työtahti sai myös oman muistin sakkaamaan ja tässä kuvassa näkyykin omakohtainen kokemus muistin ongelmista :)

Kateus työelämässä. Tämä kansi syntyi aika helposti ja hieman vahingossa. Kanteen oli toinenkin idea jota en saanut kovasta yrityksestä huolimatta toimimaan. Maalailin vesiväreillä paperille tekstuureja, joita olisin käyttänyt toisessa ideassa, sitten innostuin kokeilemaan yksinkertaisia naamoja. Tässä yksi niistä. Alkuperäisen koko on n. 7 cm korkea, joten tätä on aika kovasti suurennettu. Välineinä vesivärit ja Photoshop. Tehty joulukuussa 2012.

Päivi Hamarus - Pekka Kanervio - Laila Landén - Seppo Pulkkinen (toim.): Huuto! – Lasten ja nuorten hyvinvoinnin puolesta. PS-kustannus 2014.

Lupa puhua. 2007.

Lupa puhua. 2007.

Elämä koettelee, tuki kannattelee.  PhotoShop, 2006.

Kansikuva

Kansikuva

Kuvaus: Tiesitkö, että oppiminen on tehokkainta vuorovaikutuksessa? Keskustelu rikastuttaa ja syventää oppijoiden ajattelua. Silti suomalaisissa koululuokissa kaikuu edelleen monologi: opettaja puhuu ja oppilaat kuuntelevat. Tästä kirjasta saat vinkkejä ja ideoita siihen, kuinka keskustelusta voi tulla osa jokaisen luokan toimintakulttuuria. Kirjan luettuasi huomaat, että keskustelu kuuluu kaikille oppitunneille ja kaikenikäiset oppijat voivat harjoitella keskustelun taitoja.

Ainutkertainen oppija.

Ainutkertainen oppija.

Onnistu yhdessä! 2012.

Onnistu yhdessä! 2012.

Autismin kirjo ja kuntoutus. 2009.

Autismin kirjo ja kuntoutus. 2009.

Pinterest
Haku