Pinterest • Maailman kätevin ideakuvasto

Suurin osa meistä on jossakin elämänvaiheessa kokenut, miltä unettomuus tuntuu tai mitä muutaman yön vähäiset unet tekevät elimistölle.

Kun tunnistamme oman ja kollegoidemme tavat reagoida asioihin, onnistumme paremmin yhteistyössä ja siedämme erilaisuutta. Puhuessamme temperamentista, ajattelemme usein ensiksi luovia, räiskyviä persoonallisuuksia, mutta ulospäin suuntautuneisuus on vain yksi temperamentin monista ulottuvuuksista. Ekstroverttien leimahdusten vastapainoksi osa meistä käpertyy introverttisesti kuoreensa tai passivoituu sivustaseuraajaksi. Temperamentti on osa meidän jokaisen kokonaispersoonallisuutta…

1

Harva säästyy elämässään koettelemuksilta ja vastoinkäymisiltä. Siksi suurin osa meistä tarvitsee tuekseen ainakin yhden ihmisen, joka kannattelee pahimmilla hetkillä, kirjoittaa Elina Tanskanen kolumnissaan.

Linus Jonkmanin Introvertit - työpaikan hiljainen vallankumous palauttaa hiljaisten tyyppien maineen. Osa meistä ideoi parhaiten itsekseen, puhuu harkiten ja pohtii päätöksiä tarkkaan. Monet ongelmat niin töissä kuin kotonakin kumpuavat introverttien ja ekstroverttien eroista. Miten nämä persoonallisuustyypit eroavat toisistaan? Miten ongelmia tulisi ratkoa? Entä voiko ekstrovertiksi opetella - ja onko siinä järkeä? Ajatteletko ensin ja avaat suusi vasta sitten? Vaivaannutko, kun myyjä…

1

Ajatteletko ensin ja avaat suusi vasta sitten? Vaivaannutko, kun myyjä lähestyy sinua kaupassa? Oletko luovimmillasi ryhmässä vai yksinäsi? Työmarkkinoilla arvostetaan seurallisuutta ja puheliaisuutta, työntekijän on brändättävä itsensä, säteiltävä itsevarmuutta ja tehtävä muihin vaikutus. Mutta mitä jos ei halua pitää meteliä itsestään?Introvertit palauttaa hiljaisten tyyppien maineen. Osa meistä ideoi parhaiten itsekseen, puhuu harkiten ja pohtii päätöksiä tarkkaan. Monet ongelmat niin…

1

Suurin osa meistä on jossakin elämänvaiheessa kokenut, miltä unettomuus tuntuu tai mitä muutaman yön vähäiset unet tekevät elimistölle.

Suunnittelimme jo vuosi sitten muutaman ystävän kanssa, että menisimme Kevolle vaeltamaan. Lopulta meitä lähtijöitä oli kaksi ystävystä. Osa ilmoitti jo aikaisin ettei lomat sovi aikatauluun ja yksi jäi sairastelun vuoksi pois matkasta. Molemmat meistä "vaeltajista" oli ensikertalaisia...ÄÄäääkk!!!

Introvertit palauttaa hiljaisten tyyppien maineen. Osa meistä ideoi parhaiten itsekseen, puhuu harkiten ja pohtii päätöksiä tarkkaan. Monet ongelmat niin töissä kuin kotonakin kumpuavat introverttien ja ekstroverttien eroista. Miten nämä persoonallisuustyypit eroavat toisistaan? Miten ongelmia tulisi ratkoa? Entä voiko ekstrovertiksi opetella - ja onko siinä järkeä? Introvertit on valaiseva ja viihdyttävästi kirjoitettu tietokirja introverttien maailmaan.

Turvapaikanhakijakysymyksessä valtaosa meistä haluaa olla osa ratkaisua, ei ongelmaa. http://janholmberg.weebly.com/lue-mainio-blogia/turvapaikkakeskustelun-aarilaidat-kyllastyttavat #turvapaikka #maahanmuutto #ongelma #ratkaisu #keskustelu #kyllästyttää