Tapahtumia - Events

Olemme mukana tapahtumissa, siellä missä sinäkin!
Olemme mukana Slushissa 11.-12.11.2015.

Olemme mukana Slushissa 11.-12.11.2015.

Flow Festival elokuussa 2015. Pääyhteistyökumppanina Lapin Kulta.

Lahdessa elokuussa 2015 järjestettävä Hartwall Isojano on viihdyttänyt hyvän oluen ja musiikin ystäviä jo vuodesta 1994. Rento meno ja tunnelma ovat tunnusomaisia jo 22. kertaa järjestettävälle oluen juhlalle. Tänä vuonna Hartwall Isojano on varsinaista tähtien ilotulitusta - lavalle nousee muun muassa Haloo Helsinki!, Juha Tapio, Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani sekä Elastinen.

Hartwall Jaffa ja Suomen Lähikauppa tekivät hyvää ja keräsivät yhteisellä joulukampanjallaan varoja Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeelle. Kampanjan tuloksena tärkeän hankkeen hyväksi kertyi yhteensä 27 473 euroa.

Onnea Hartwall Jaffa 65 vuotta!

Onnea Hartwall Jaffa 65 vuotta!

Hartwall Jaffa 65 vuotta 14.4.2014. Hyvää syntymäpäivää Jaffa!

Lapin Kulta & Blogirinki

Lapin Kulta & Blogirinki

Lapin Kulta Solar Kitchen

Lapin Kulta Solar Kitchen

Lapin Kulta Solar Kitchen Serves Up Sun-Cooked Meals This Summer! Sustainable Design Innovation. http://www.lapinkultasolarkitchenrestaurant.com/

Lapin Kulta Solar Kitchen Serves Up Sun-Cooked Meals This Summer!

Lapin Kulta Solar Kitchen Serves Up Sun-Cooked Meals This Summer! Sustainable Design Innovation. http://www.lapinkultasolarkitchenrestaurant.com/

Valojuhlat Linnanmäellä syksyllä 2013 henkilökunnalle ja asiakkaille.

Pinterest
Haku