250 g kurpitsaa 1 kesäkurpitsa 1 purjo 1 sipuli 3 valkosipulin kynttä 1 l suppilovahveroita 4 rkl voita mustapippuria suolaa 100 g babypinaattia 300 g mozzarellaa 200 g parmesaania 1 dl vehnäjauhoa 1 l täysmaitoa 500 g lasagnelevyjä Leikkaa kurpitsa pieniksi paloiksi. Halkaise kesäkurpitsa ja purjo pituussuunnassa ja leikkaa niistä ohuita viipaleita. Pilko myös sipuli pieneksi. Laita suppilovahverot pannulle ja lisää 2rkl voita. Paista sieniä hetken aikaa niin, että niiden neste haihtuu. Lisää joukkoon kesäkurpitsa, sipuli sekä pinaatti. Mausta suolalla ja mustapippurilla, paista hetken aikaa. Laita kurpitsat paistumaan omalle pannulleen ja lisää 2rkl voita. Lisää sekaan vehnäjauhot sekä maito ja anna seoksen suurustua noin 10 minuuttia, muista sekoitella välillä. Kun seos on suurustunut, soseuta se sauvasekoittimella. Lopputuloksen ei tarvitse välttämättä olla täysin tasainen. Revi mozzarellat paloiksi ja raasta parmesaani erilliseen kippoon. Aloita kerrosten kasaaminen vuokaan. Ensimmäisenä pohjalle tulee kurpitsaseosta, toisena kerros lasagnelevyjä, kolmanneksi sieniseosta sekä neljänneksi mozzarellapaloja sekä parmesaania. Toista tämä niin kauan, kun aineksia riittää ja laita viimeiseksi pinnalle kurpitsaseos sekä parmesaania. Paista 200 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.