täytekakut

Collection by Arja Hihnala • Last updated 4 weeks ago

18 
Pins

Mehevä suklaakakku

Leivoin viime lauantaiksi 7 hääkakkua :) Ohjeet olivat selkeät: pohja Kinuskikissan Mehevä suklaakakkupohja, täytteeksi sitruuna- ja vadelmamousset. Mousset tuli olla mielellään liivatteettomat tai jos liivatetta, niin kasviperäisenä. Haastetta toi kakkupohja, kovin on halkeileva ja paistettaessa kohoaa keskeltä. Pohjaa ei kannattanut kumota paiston jälkeen, sillä se olisi haljennut välittömästi. Suosittelen jäähdyttämään pohjan niinpäin kuin se uunista ulos tulee! Pohjaa ei kannata liiemmin…

Perinteinen kinuskikakku kruunaa kahvipöydän, myös gluteeniton - Kulinaari-ruokablogi

Perinteinen kinuskikakku kruunaa kahvipöydän, myös gluteeniton

Leivoin ensimmäistä kertaa itse perinteisen kinuskikakun. Miten se olikin jäänyt kokeilematta kaikki nämä vuodet. Viikonloput ovat olleet jostain kumman syystä täynnä ylimääräistä aikaa sisätiloissa, joten ajattelin kokeilla tämän kakun pois kuleksimasta. Samalla tuli tehtyä itse ekaa kertaa kinuski fariinisokerista ja kermasta. Olen aiemmin keittänyt sitä ainoastaan kondensoidusta maidosta. Hyvinhän tämäkin onnistui. Kinuskikakku on kyllä muuten tuttuakin tutumpi herkku, jonka olen tähän…

Tänä vuonna teinkin lapsille (ja miehelle) syntymäpäiväkakuksi vain ihan perinteisen kinuskikakun. Meillä kukaan ei oikein pidä sokerima...

Perinteinen kinuskikakku

Tänä vuonna teinkin lapsille (ja miehelle) syntymäpäiväkakuksi vain ihan perinteisen kinuskikakun. Meillä kukaan ei oikein pidä sokerima...

Mitä tarjolle valmistujaisiin, kesäjuhliin tai Äitienpäiväksi? Tämä mansikka-suklaa naked cake hurmaa raikkaudellaan ja siitä riittää mainiosti isommallekin porukalle..

SUKLAA-MANSIKKA NAKED CAKE

Mitä tarjolle valmistujaisiin, kesäjuhliin tai Äitienpäiväksi? Tämä mansikka-suklaa naked cake hurmaa raikkaudellaan ja siitä riittää mainiosti isommallekin porukalle..

Pohja 4 munan vaalea sokerikakkupohja Kostutus n. 1 ½ dl Spriteä Sitruunatäyte 4 liivatelehteä 3 dl vispikermaa 200 g...

Sitruunainen mansikkakakku

Pohja 4 munan vaalea sokerikakkupohja Kostutus n. 1 ½ dl Spriteä Sitruunatäyte 4 liivatelehteä 3 dl vispikermaa 200 g vaniljarahkaa 150 g turkkilaista jogurttia 1 tl vaniljasokeria 4 rkl sitruunamehua n. 1 dl sokeria n. 400 g tuoreita mansikoita Kuorrutus n. 4 dl vispikermaa tomusokeria ja vaniljasokeria n. 300 g tuoreita mansikoita Valmista pohja ohjeen mukaan ja anna jäähtyä. Tee täyte. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota vispikerma. Sekoita vaniljarahka ja turkkilainen…

Perinteinen mansikkakakku | Reseptit | Kinuskikissa

Perinteinen kerma-mansikkakakku on täytekakkujen aatelia. Omassa reseptissäni olen ammentanut mummini klassisesta mansikkakakusta.

Kakkumonsteri: Voikakkupohja

Supersuklainen kakkupohja

Tässä on hyvä perusohje tummaan voikakkupohjaan. Tämä on yksi luottoresepteistäni. Pohja on mehevä ja tiivis. Siitä on helppo muovata muotokakkuja ja kerrosk...

Kääretorttukakku parhaalla kinuskilla ja puolukoilla - Suklaapossu

Helppo ja herkullinen kääretorttukakku pitää sisällään kinuskimoussea ja puolukoita. Nopeatekoinen kakku valmistuu vaikka isänpäiväksi.

Puolukka mansikka mousse

Helppo, mehevä, munaton ja maidoton suklaakakkupohja - Suklaapossu

Munaton suklaakakkupohja syntyy helposti ilman vatkaimia. Lopputulos on ihanan pehmeä, kostea ja suklainen .

Pikakakku: Vaniljainen Mansikkakakku | Annin Uunissa

Sunnuntaina aamusta lähdettiin mansikkapelloille keräämään itse makeaa kesän satoa. Mikä olisi ihanampaa kuin kökkiä aamuauringossa mansikoita maistellen ja itselleen keräten juuri ne kauneimmat marjat? Kotona päätin leipoa kakun. Yksinkertaisen perinteisen mansikkakakun, jossa on myös omia suosikkejani pensasmustikoita piristeenä. Tavallisen kermavaahdon korvasin Dr. Oetkerin vaniljan makuisella kakkumoussella. Mikä muu kuin vanilja sopisi mansikoiden kanssa yhtä hyvin? ... Lue lisää about…

Kulinaari-ruokablogissa ovat pääosassa hyvä ruoka ja juoma sekä tarinat niiden takana.

Kakkuja kevään tuoreille yliopppilaille osa 1

Toukokuun lopulla sain täytekakkutilauksen ylioppilasjuhliin 80 hengelle. Päädyin kahteen suureen juhlakakkuun. Kaksi kakkua mahdollisti myös hieman toisistaan poikkeavat makumaailmat. Olen toki leiponut täytekakkuja koko pienen ikäni, mutta ihan näin suuria ei olekaan tullut koskaan tehtyä kerralla. Oikeastaan ainut asia joka mietitytti, oli kylmätilojen riittävyys. Kakut pitikin mitoittaa siten, että ne mahtuivat vaivatta jääkaappiin. Kakkupohjien koko oli n. 30x40 cm. Superleipuri siskoni…

Sopivasti ihana: Täytekakut

Täytekakut

Mokkapalakakku Pohja: 1,75 dl juoksevaa margariinia 3 dl maustamatonta jogurttia 3 munaa 3 dl sokeria 5 dl vehnäjauhoja 1 dl tummaa kaakaojauhetta 1 rkl leivinjauhetta 0.75 tl soodaa 0.75 tl suolaa 1 rkl vaniljasokeria Täyte: 2 dl vispikermaa 100 g sulatettua maitosuklaata 1/2 l vadelmia Päälle: 200 g tomusokeria 4 rkl vahvaa kahvia 4 rkl sulatettua margariiniä tai voita 1 rkl vaniljasokeria POHJA: Sekoita rasva, jogurtti, munat ja sokeri hyvin keskenään. Sekoita kuivat aineet keskenään ja…

Mehevä suklaakakkupohja

Helppo, mehevä, munaton ja maidoton suklaakakkupohja - Suklaapossu

Munaton suklaakakkupohja syntyy helposti ilman vatkaimia. Lopputulos on ihanan pehmeä, kostea ja suklainen .