Aamupala

Discover Pinterest’s best ideas and inspiration for Aamupala. Get inspired and try out new things.
2k people searched this
·
Last updated 1mo
Pienet tomaatti-mozzarella annosmunakkaat

Avokadoa&sitruunaa Pienet tomaatti-mozzarella annosmunakkaat: Täydellinen aamiainen tai lounas kiireiseen päivään Pienet annosmunakkaat ovat helppo ja nopea aamiais- tai iltapalavaihtoehto ja ne on näppärä valmistaa vaikka etukäteen. Annosmunakkaat valmistetaan muffinipellillä. Ohjeesta tulee ison muffinipellin verran 12 kpl. Näihin munakkaisiin laitoin kirsikkatomaatteja, mozzarellaa, pinaattia ja tuoretta basilikaa. Mausteeksi laitoin suolaa, mustapippuria ja valkosipulimaustetta. Ka

100
Pinaattipannari on arjen pelastaja

Kehitin pinaattipannarin ohjeen viitisen vuotta sitten ollessani esikoiseni kanssa hoitovapaalla. Poikanen piti kovasti pinaattilätyistä, mutta niiden paistaminen vei aikaa. Pannariversio sen sijaan valmistuu lähes itsestään. Tapasin tehdä taikinan aamulla ennen ulkoilua ja lykätä sen uuniin heti sisään tultuamme. Ja kas, lounas valmistui sopivasti reilun puolen tunnin kuluttua, kun kädet oli pesty ja pari kuvakirjaa luettu. Siitä lähtien pinaattipannari on kuulunut tiiviisti perheemme…

718
Kanapeet: Rasvanpolttosmoothie - supertehokas aamupala i 2025 | Hälsosamma drycker, Smala recept, Recept

Hei, taas tulee kevät ja vaatteet vähenee. Jos kesävaatteet kiristää, kannattaa muistaa tämä huikean tehokas aamiassmoothie - tämä todellakin laittaa aineenvaihdunnan liikkeelle ja on myrkkyä niille ylimääräisille jenkkakahvoille. Älä unohda ripausta kanelia. Iltasanomissa olleen Womanityn artikkelin mukaan kanelin terveysvaikutukset ovat mittavat. Se tehostaa aivotoimintaa, tekee hyvää sydämmelle, auttaa painon pudotuksessa, parantaa suoliston terveyttä, ehkäisee syöpää, pitää mielialan…

1.2k
Kevyt kananmuna-raejuustolevite | Hyvää huomenta | Opskrift

Avokadoa ja sitruunaa Kevyt kananmuna-raejuustolevite Arvioi Sekoita raejuustosta ja kananmunista herkullinen ja terveellinen levite. Ruohosipuli tuo kivasti makua tähän raejuustoleitteeseen. Kevyt kananmuna-raejuustolevite sopii leivän, wrappien, siemennäkkärin tai vaikkapa karjalanpiirakoiden päälle. Levitteeseen tarvitset: kananmunia raejuustoa suolaa […] This Blogpost is originally from Kevyt kananmuna-raejuustolevite and written by Avokadoa&Sitruunaa

240

Related interests

Aamupala and more

Explore related boards