3
Taide ja käsityöt
Discover Pinterest’s best ideas and inspiration for Taide ja käsityöt. Get inspired and try out new things.
1k people searched this
·
Last updated 1mo
Pakkausteippi on todella monikäyttöistä, tämä ohje otettu netistä kokeiltavaksi. Ensin valitaan kuva johon vedetään pakkausteipistä pala. Teippi hangataan kiinni paperiin, joko lusikan pesällä hiertämällä tai taittoluulla. Kuva jossa teippi tiiviisti kiinni, leikataan irti ja laitetaan veteen likoamaan. Hangataan sormilla paperi irti, kuva on tarttunut teippiin. Annetaan kuivua teippipuoli ylöspäin. Kuvia voi liimata esim. Erikeeperillä mihin haluaa, puuhun, paperiin, muoviin, posliiniin ym…
169
Vohvelit ovat parhaimmillaan tuoreina ja erityisen rapeina. Täydellisen koostumuksen takaa taikinaan lorautettava kivennäisvesi. Paista vohvelit nopsasti vohveliraudalla, ja herkkuhetki voi alkaa!
14
Kesälomalla pääsin viimeinkin kokeilemaan lankojen värjäystä kasveilla. Sepä vasta olikin mukavaa hommaa! Lainasin kirjastosta muutaman kirjan lähinnä lisätiedon hankkimiseksi ja tutkiakseni kuinka paljon eri värjäystapoja värjäreillä onkaan. Lopulta aika samansuuntaiset opit kirjoista ammensin. Myös Käsityökekkerit -blogista löytyy hyvä Kasvivärjäyksen perusohje. Olin tilannut jo valmiiksi Lankavalta Naturelli -sarjan värjäämättömia lankoja tarkoitusta varten. Puretteeksi tilasin alunaa…
82
Kuvansiirto teipin avulla.
25
Pirtanauha-generaattori In English, here! Pirtanauhan kutominen on perinteinen suomalainen käsityötaito. Pirtanauhoja on käytetty vöinä, sukkasiteinä ja esiliinan nyöreinä. Yksinkertaisen pirtanauhan kutominen on helppoa ja hauskaa. Tarvitset vain nauhapirran ja kävyn/sukkulan ja lankaa, mieluiten tiukkakierteistä villa- tai puuvillalankaa! Kudottaessa kuteen toinen pää sidotaan vaikkapa ovenkahvaan ja toinen vyölle. Pirtanauha kudotaan niin tiukkaan, että varsinainen kudelanka ei näy…
55
Heljän lyhytkurssi kuvansiirrosta. Helppo, joskin huolellisuutta vaativa menetelmä opittiin. Siirtoaineena on Binder-niminen liimalakka. Lisäksi tarvitaan kuvia ja valoverhoa sekä vesipiste …
279
kuva
29
Lupasin vähän valottaa kuvansiirtoa teipille ja tässäpä tulisi kuvien kera työvaiheet. Tarvikelista ei kovin pitkä ole: kirkasta pakkausteip...
51
Helppo tehdä niin suorakulmaista kuin pyöreääkin.
37
Yksinkertaista, mutta niin kaunista! Suolamaalaus on helppo tekniikka kaikenikäisille maalareille. Suola kimaltelee glitterin lailla, kuviot ovat arvaamattomia mutta joka kerta yhtä upeita! Kurkkaa ohje blogista www.leikkileikkina.com
516
Nyt kaikki kokeilemaan sokerimaalausta! Sokerimaalaus on helppoa ja jälki näyttävää, sillä sokeri tekee maalauksen pinnasta kiiltävän ja el...
44
Olet ehkä kokeillut ns. suolamaalausta? Mutta onko riisimaalaus jo tuttua? Tässä jutussa ohjeet tähän helppoon taiteiluun!
197
Pipipupu ohje
Hääräämö: Kierrätysvinkkejä
60
Kukkien virkkaaminen on raisiolaisen, italialaissyntyisen Anne Poropatin intohimo. Anne virkkaa melkein joka päivä 3–4 tuntia. Katso videolta lisää.
26
Eija Pöyry näyttää alla olevassa videossa, kuinka helppoa on tehdä nokipainantaa paperille tai kankaalle. Tarvikkeet ovat yksinkertaiset: kaakeli, kynttilä, öljyä ja puun lehti. 1329273 Katso myös kuvasarja Eijan upeista kierrätyskäsitöistä ET-lehden jutussa täällä.
55
Meillä on käytössä bambulankaiseset tiskirätit ja tiskirätti-aiheisia postauksia haetaan jatkuvasti blogistani. Päätin siis tehdä lisää helppoja malleja. Perusohje 1: 1.krs: Virkkaa 53 ketjusilmukkaa (kjs) ja lisäksi 3 kjs kääntymistä varten. 2.krs: Virkkaa 53 pylvästä (p) ja lisäksi 3 kjs kääntymistä varten. Jatka kerrosta 2, kunnes tiskirätti on haluamasi kokoinen. Katkaise lanka ja päättele työ. Ohje 2: 1.krs: Virkkaa 53 ketjusilmukkaa (kjs) ja lisäksi 3 kjs kääntymistä varten. 2-4.krs…
107
http://ninasdecor.sisustusblogi.fi/diy-lp-levysta-rairuoho-kulho/
Turpoava maali hurmaa lapset - katso helppo ohje - Sormustin
Taide ja käsityöt and more