Eilen tein elämäni parhainta lohilaatikkoa. Resepti löytyi aivan sattumalta, kun istahdin esiliina edessä tv:n ääreen pitämään kahvitaukoa...

Rieskarullista saa tosi helposti pieniä suolapaloja. Poroversiota tarjosi ystäväni hiljattain ja teinkin sitten juhannuksena rullia sekä porosta että lohesta. Tuorejuustoa voi vaihdella maun mukaan. Poroversioon sopisi myös esimerkiksi valkosipuli,- piparjuuri- tai chili-paprikatuorejuusto. Lisämakua saa yrteillä, vaikkapa persiljalla. Lohirulliin voi lisäksi rouhia valkopippuria ja puristaa sitruunamehua. Pororulliin suosittelen ohuita poropaistisiivuja, ne riittivät juuri sopivasti…

Kinkkuquiche Kinkkuquiche on mehevä ja maukas kinkkupiirakka, joka täytetään kinkulla ja juustolla. Tarjoa kinkkuquiche illanistujaisten suolapalana tai leivo piirakka ihan vaan omaksi iloksi vaikka perjantai-illan kunniaksi. 1. Nypi rasva ja jauhot muruiseksi seokseksi. Lisää vesi ja painele taikina piirakkavuoan (halkaisija n. 27 cm) pohjalle ja reunoille. Pane hetkeksi jääkaappiin. 2. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Halkaise, …

Kinkku-aurajuustopiiraat

Kinkku-aurajuustopiiraat

Tee sämpylätaikina illalla, pistä jääkaappiin ja leivo sämpylät seuraavana päivänä. Yön yli -sämpylät syntyvät vaivaamatta ja vaivatta. Herkkusämpylät eivät...

Yön yli -sämpylät

Tee sämpylätaikina illalla, pistä jääkaappiin ja leivo sämpylät seuraavana päivänä. Yön yli -sämpylät syntyvät vaivaamatta ja vaivatta. Herkkusämpylät eivät...

Broilerirulla

Broilerirulla

Ellen Svinhufvudin kakku on yksi rakastetuimpia klassikoitamme, joka viettelee marengin, mantelin ja kahvin yhdistelmällä. Omassa lapsuudessani tämä kakku oli harvinaisuus, jota oli tarjolla vain arvokkaissa ja isoissa juhlissa. Silloinkin kakku oli tilattu konditoriasta. Ellenin kakun kiehtova makumaailma puhutteli minua myös uutta kirjaa leipoessani - sieltä löytyy Ellen Svinhufvudin pikkuleivät. Kääretorttureseptiä varten päätin kokeilla kovien marenkipohjalevyjen […]

Syyssadon omenakakku mehukkaasta omenaraasteesta, jota päällystää toscakuorrutus.

Omenatoscakakku

Syyssadon omenakakku mehukkaasta omenaraasteesta, jota päällystää toscakuorrutus.

Omenakakku (kahvikakku)

Omenakakku (kahvikakku)

Mustikka-rahkapiirakka

Mustikka-rahkapiirakka

Pinterest
Haku