Marja-trifle

Marja-trifle

Kaakaopannukakku

Kaakaopannukakku

Tästä reseptistä on kiittäminen äitiäni, Kinuskiemoa, joka kiikutti minulle kopion vanhasta Pirkka-lehden reseptistä hiihtoloman alkajaisiksi. Tuumaili, että perunavohvelit maistuisivat lomaillessa ruokaisena välipalana.

Nutella kolmioleivät

Nutella kolmioleivät

Yhden raaka-aineen banaanijäätelö

Yhden raaka-aineen banaanijäätelö

Kotoinen uunipellillä paistettava pannukakkumme on jättiläinen verrattuna amerikkalaisiin, jotka ovat pieniä, pyöreitä ja kuohkeita. Niiden paistamiseen tarvitset lettupannun, jolle taikinaa annostellaan reilusti, jotta pannukakuista tulee riittävän paksuja. Lettupannuissakin on eroja – toisissa saa paistettua hyvinkin paksuja kakkusia.

Mökiltä löytynyt vanha vohvelirauta pääsi käyttöön. Mutta tuliko vohveleista parempia kivennäisvedellä vai ilman? Asia piti testata.

Kinuskikissalta pyydetään välillä pienen mittakaavan reseptejä yhden tai kahden hengen talouksia ajatellen. Valmiiksi muutamaan kappaleeseen mitoitettu resepti helpottaa arkista, omaan käyttöön tarkoitettua leipomista. Tämä ohje on laadittu periaatteella ”mitä kaapista löytyy”. Meetvurstin sijaan voi käyttää palvikinkkua tai Härkistä, paprikan tilalle sopii aurinkokuivattu tomaatti ja juustoraasteen voi korvata fetalla.

Tämä jäätelökakku on tehty kahden jättimäisen keksin väliin jäädytetystä vaniljatäytteestä, jota mustikka- ja mansikkaraidat värittävät. Täytteen voi korvata myös valmiilla jäätelöllä (noin 2 litraa).

Tämä on mielestäni paras tapa syödä tortilloja! Keksin pizza-tortillan joitain aikoja sitten ratkaisuna ikuiseen ongelmaan pursuilevien täytteiden kanssa.

Muita ideoita
Yhden raaka-aineen banaanijäätelö

Yhden raaka-aineen banaanijäätelö

Snowflake Cupcakes - How to make snowflake toppers with white chocolate! #Winter or Disney Frozen inspired desserts

Easy Snowflake Cupcakes (DIY Toppers

Snowflake Cupcakes - How to make snowflake toppers with white chocolate! #Winter or Disney Frozen inspired desserts

<3
Omar-karkit kuuluu ehdottomasti omiin suosikkeihin ja jotain hyvää niistä oli tehtävä. Muokkasin vähän suosikki juustokakku -reseptiä ja annoin...

Rocky Road White Chocolate Bars | www.diethood.com | Marshmallows, strawberries, nuts and cranberries all covered in deliciously sweet white chocolate.

Rocky Road White Chocolate Bars

Rocky Road White Chocolate Bars | www.diethood.com | Marshmallows, strawberries, nuts and cranberries all covered in deliciously sweet white chocolate.

You'll never show up on the naughty list when you serve a cupcake like this! Find out how to make these adorable Santa Hat Cupcakes here: http://www.bhg.com/christmas/recipes/christmas-sweets/?socsrc=...

Easy Valentine's Craft- How to make Marshmallow Treat Pops. cute idea

Nutella Deviled Strawberries

Nutella Deviled Strawberries

Cute Ideas for Decorating Cake Pops | sheSTEALS 1st Birthday Week

Pinterest
Haku