Lappeenrannan palvelukeskussäätiön henkilökuntaa

7 Pin-lisäykset8 Seuraajat
Tuija Nuutinen: Minun palvelukeskussäätiöni on rohkea ja luotettava. Se antaa minulle mahdollisuuden kehittyä ja kehittää. Olemme siis kehityskelpoisia ja matkalla kohti unelmia.

Annamari Varis: Minun palvelukeskussäätiöni jo aika monessa jutussa mukana ollut kahden luotsaajan aikana. Kahden erilaisen työnkuvan olen opieskellut, mutta haluan olla monipuolinen osaaja. Olla hyvä monissa asioissa. Lähden varmaan vain kulumalla, moni ideani on vielä kuulumatta. Aurinkoa kohti.

Erja Lairi: Säätiö on hyväntuulinen, nauravainen paikka johon on hyvä tulla joka aamu. Ja lomankin jälkeen mieluisa paikka palata. Aina ei voi etukäteen tietää mitä päivä tuo tullessaan. Palovaroittimen pariston vaihtoa, lattianpesua vai veroilmoituksen tekoa. Rentoa ja ystävällistä ilmapiiriä ja työkavereiden kanssa saumatonta yhteistötä auringon paisteessa ja syksyn räntäsateessa.

Helvi Tossavainen: Minun palvelukeskussäätiöni on toimiva ja tehokas kokonaisuus monimuotoisuudesta huolimatta. Saan olla osa ryhmää jossa jokainen on hitsaanutunut yhteen vuorollaan. Kaikki olemme erilaisia, mutta meillä on yhteinen päämäärä saada toimiva kokonaisuus myös jatkossa sekä pilkottuina osina yksiköissä, että yksiköt koottuna kokonaisuudeksi. Minun työni tässä on huolehtia omalta osaltani jokaisen palvelukeskussäätiön työntekijän saaman vastineen täyttymisestä.

Päivi Ahonen: Minun palvelukeskussäätiöni on uudistuva, hyvä ja turvallinen. Se luo uutta, vanhaa kunnioittaen.

Mika Ahonen: Minun palvelukeskussäätiöni on tasapuolinen ja arvostava. Se on uusia ideoita, ajatuksia ja toimintatapoja mahdollistava, tavoiteltu paikka olla, elää, asua ja toimia.

Tuula Kainlauri: Minun palvelukeskussäätiöni on  murroksessa. Meidän molempien on muututtava. Itse olen vastuussa siitä, miten toimin , käyttäydyn ja viihdyn työssäni. Avoimin silmin, uusin kujein ja asioihin tarttumalla saan asukkaiden elämänlaatua parannettua ja yhteishenkeä kohotettua. Pienin askelin eteenpäin!

Pinterest
Haku