Old Finnish car advertisements

Collection by Leevi lassola

36 
Pins
 • 
9 
Followers
leevi lassola
Vanhoja mainoksia - arjen historiaa hauskalla tavalla

Volvo 1934

1934 Volvo perustettiin Göteborgissa vuonna 1927. Yhtiö valmistaa henkilöautoja, kuorma- ja linja-autoja, maanrakennuskoneita ja merimoottoreita. Volvo-autojen tuonti Suomeen alkoi jo vuonna 1928. Volvo raivasi 1930-luvun aikana nopeasti tiensä Suomen yleisimmäksi linja-automerkiksi, ja samalla se sai hyvän maineen Suomen oloihin sopivana yleiskuorma-autona. Yllä olevassa mainoksessa on kaksi linja-autoa. Ylempi on nokkamallisella alustalla, alempi bulldog-alustalla. Siinä ei ollut erillistä…

Automainos 1967 | Suomen valokuvataiteen museo

Kokoelmien avaimet

Museon kokoelmissa on noin kolme miljoonaa valokuvaa ja negatiivia. Suuren kokoelman onnistunut hallinta edellyttää ymmärrystä kokoelman ja sen osien luonteesta ja kykyä hahmottaa niihin sisältyviä arvoja. Mitä avaimet ovat ja eivät ole? * Avainnippu on museolle tarpeellinen työväline. Sen avulla voi havainnollistaa kokoelman sisältöjen moninaisuutta. * Nipun koostumus ei ole kiveen hakattu eikä lopullinen. Alla oleva, museon ensimmäinen nippu on syksyn 2013 keskustelujen tulos.

Philips-radio, 30-luvlta

Joulumainoksia vuosien varrelta | Aikakone

Mainosten joukossa on yhä vieläkin tuttuja tuotteita, mutta myös tuntemattomampia tuotenimikkeitä. Suurin osa on mainostoimisto Erva-Latvalan arkistosta.

Nostalgia - Apachekalleria

Lähihistoriaa, nostalgista muistelua lähinnä 60-90 -lukujen hengessä. Muitakaan muisteloja ei ole kielletty.

70-luvulta, päivää !: Saab vm 1975

Autonostalgiaa

70-luku oli myös autoilun vuosikymmen, autojen määrä kasvoi kohisten ja uusia automerkkejä ilmaantui markkinoille. Minun automuistoni l...