ruoka

Collection by Merja

22 
Pins

Sinappisessa kermassa haudutetut ruusukaalit

Pikkuruiset ruusukaalit ovat näin syksyllä parhaimmillaan, joten nyt niillä kannattaa herkutella. Ruusukaaleista voi tehdä vaikka monenlaisia lisukkeita aterioille. Yksi meidän lempiruusukaaliresepteistämme on sinappisessa kermassa haudutetut ruusukaalit. Kevyesti höyrytettyihin ruusukaalin puolikkaisiin paistetaan pannulla vielä vähän väriä pintaan ja sitten annetaan hetki hautua kokojyväsinapilla maustetussa kermassa. Näin valmistetut ruusukaalit maistuvat sekä lihan että kalan seurana…

Salaatti paahdetulla bataatilla, veriappelsiinilla ja vuohenjuustolla - Kokit ja Potit

Suomi on pitkä maa. Samaan aikaan kun aivan pohjoisessa vasta herätään ensimmäiseen kaamoksettomaan aamuun, on etelässä aurinkoisten päivien valo jo keväisen kirkas. Toisaalta, se mikä pohjoisessa valossa hävitään, se lumessa voitetaan. Kaamoksen kaatuminen on aina merkittävä, kevättä tarkoittava merkkipaalu. Se antaa luvan työntää ensimmäiset siemenet multaan ja kääntää ajatukset konkreettisesti kohti uutta kasvukautta. Pari vuotta […]

Kana-riisivuoka (jääkaapintyhjennysvuoka)

No eipä tästä enää kokkaaminen paljoa voi helpottua. Tämän ruoan idea on, että saadaan tyhjennettyä jääkaappia ja samalla hyvää ruokaa. Itse...

Hedelmäinen viikuna-juustosalaatti | K-ruoka #joulu

Hedelmäinen viikuna-juustosalaatti

·
34 reviews
·
15 minutes
·

Pehmeät viikunat, briejuusto, omena ja viinirypäleet ovat hedelmäisen viikuna-juustosalaatin herkullinen makuyhdistelmä. Sopii vaikka joulupöytään.

Juustoinen kukkakaali-kanavuoka

·
50 reviews
·
45 minutes
·

Lado siivutettu kukkakaali uunivuokaan kanapalojen ja sinihomejuuston kanssa. Täyteläisessä kastikkeessa kypsynyt vuoka maistuu myös kukkakaalia vierastavalle, niin hyvin kaikki maut pelaavat yksiin. Nauti höyryävän kuumana lämmittämään viileää iltaa.

Nopea jälkiruoka valmistuu mascarponesta, appelsiinista, kermasta sekä kinuskikastikkeesta (tai kondensoidusta maidosta). Tämän helpo...

Jälkiruokaa käden käänteessä: appelsiini-mascarponevaahto

Nopea jälkiruoka valmistuu mascarponesta, appelsiinista, kermasta sekä kinuskikastikkeesta (tai kondensoidusta maidosta). Tämän helpompaa jälkiruoan valmistus ei voi olla. Ohjeesta tulee kahdeksan annosta. Appelsiini-mascarponevaahto (8 annosta) 1 dl kuohukermaa 150 g kinuskikastiketta (tai kondensoitua karamellisoitua maitoa) 250 g mascarpone tuorejuustoa 1 appelsiinin mehu ja raastettu keltainen kuori viimeistely appelsiinilohkoja kinuskikastiketta (tai kondensoitua karamellisoitua maitoa)…

Juustosalaatti päärynä-vinaigrettekastikkeella | K-ruoka #uusivuosi

Juustosalaatti päärynä-vinaigrettekastikkeella

Juustosalaatti päärynä-vinaigrettekastikkeella yhdistelee helppoa Provencen salaattisekoitusta, emmentaalijuustoa sekä hedelmäistä kastiketta.

Niin herkulliset ja helpot uunijuurekset

Tällä reseptillä valmista ihanan herkullisia uunijuureksia helposti :P

Juo aamuisin yksi inkiväärishotti – kehossasi alkaa tapahtua uskomattomia muutoksia

www.herkkusuu.fi

On olemassa lukuisia syitä, joiden vuoksi päivä tulisi aloittaa inkiväärishotilla. Inkivääri-sitruunashotti sisältää kaikkea mitä kehosi tarvitsee vastustuskyvyn ylläpitämiseksi, kaiken lisäksi se maistuu raikkaalta! Kokeile tätä reseptiä ja sinulla on aina superjuomaa jääkaapissasi! Resepti on

Ylistys keväälle - varhaiskaalisalaatti | Kokit ja Potit -ruokablogi

Ylistys keväälle - varhaiskaalisalaatti

Varhaiskaalisalaatin raikkaus maistuu keväälle!

Perunasalaatti uusista perunoista, öljykastike

Tällä ohjeella valmistat uusista perunoista raikkaan perunasalaatin. Ohjeen kastike on öljypohjainen, eikä siinä ole kermaviiliä tai majoneesia. Testaa!

Syötävän hyvä: GRANAATTIOMENA-FETA -SALAATTI PISTAASIPÄHKINÖILLÄ

GRANAATTIOMENA-FETA -SALAATTI PISTAASIPÄHKINÖILLÄ

Granaattiomena - tuo mehukas pikku perhana. Viittaan siis lähinnä noihin siemeniin, tai tarkennettuna siihen tuskaan mikä niiden irrott...

Juhlava juustosalaatti

Juhlava juustosalaatti

·
13 reviews
·
30 minutes
·

Grillijuuston suolaisuus sopii hyvin hedelmien kanssa. Voit tarjota grillijuuston salaatissa kylmänä tai haaleana. Paksu balsamietikkakastike maustaa salaatin.

Vielä ehtii tehdä kotimaisista tuoreista kasviksista herkullisen gratiinin! Aurajuusto-kasvisgratiini 1 kukkakaali 4 porkka...

Aurajuusto-kasvisgratiini

Vielä ehtii tehdä kotimaisista tuoreista kasviksista herkullisen gratiinin! Aurajuusto-kasvisgratiini 1 kukkakaali 4 porkka...