Muita ideoita: Miia
Sarjassamme "voisin syödä tätä joka päivä" olen nyt ihastunut leipäjuustosalaattiin. Salaatti syntyy vähän niistä tarpeista, mitä kaap...

Kakkutaikuri: Banaani-juustokakku -piirakka

Päivälliseksi suunnittelemani broilerikastike vaihtui tällaiseen piirakkaan. Muistin Kaarina Roinisen kirjasta erään suolaisen piirakan ohjeen, jonka pohjassa pinaattia. Ohje oli sen verran kiinnostava, että halusin koittaa sitä ja laittaa täytteeksi kastikkeeseen suunnittelemani ainekset. Lopulta en tehnytkään pohjaa aivan ohjeen mukaan, vaan laitoin perunoiden tilalle muusijauhetta+vettä ja valkosipulijauhetta meni enemmän. Pohja toimi loistavasti tässä kasvispainotteisessa…

Herkullinen lohi-avokadokakku hyytyy muutamassa tunnissa, mutta parhaimmillaan se on vasta seuraava päivänä.

Paholaisen piirakka

Paholaisen piirakka

Diplomaattikreemin ohje: 1 dl Sallisen vaniljakreemijauhetta 3dl kylmää vettä ( Milletin vaniljakreemijauheesta suhteella: 1dl jauhetta...

Artsonia Art Museum :: Artwork by Peyton3738

0064904b820fc41ab44f6c8aba40542f.jpg 400×1.306 piksel

Owl Sillouette

Owl Sillouette

Ayyy

Ayyy