Kauneus, taito ja perinne - Kansallispukuharrastuksen vaiheita

Materiaalien hallinta, kestävyys, käytännöllisyys ja ajaton kauneus ovat tallentuneet kansallispukuihimme. Näyttely esittelee upeita kansallispukuja asusteineen ja koruineen kertoen samalla kansallispukuharrastuksesta eri vuosikymmeninä. Näyttelyssä on esillä yli kolmekymmentä suomalaista, eri alueiden kansallispukua. Näyttely on esillä Pohjois-Pohjanmaan museossa Oulussa 24.10.2014–18.1.2015
14 Pin-lisäykset94 Seuraajat
Kansallispuku on kokonaisuus, johon kuuluvat itse puvun lisäksi esimerkiksi kengät, sukat, päähine ja erilaiset korut. Oulu (Finland)

Kansallispuvut ovat pukuhistorian asiantuntijoiden kokoamia uusintoja perinteisistä juhla-asuista, joita käytettiin 1700- ja 1800-luvuilla. Ne perustuvat alueensa ja aikakautensa tyypillisiin kansan eli rahvaan pukeutumistapoihin. Oulu (Finland)

Suomessa on yli 400 erilaista kansallispukumallia mukaan lukien länsisuomalaiset, karjalaiset ja suomenruotsalaiset puvut. Pukukokonaisuuksista yli 90 on koottu Suomen kansallispukuneuvoston toimesta viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Niistä 72 on naisten pukuja ja 25 miesten pukuja. Oulu (Finland)

Kansallispukuharrastukseen ovat vaikuttaneet eri aikoina vallinneet yhteiskunnalliset, aatteelliset ja taloudelliset tilanteet. Ensimmäiset kansallispuvut koottiin 1800-luvun loppupuolella kansallisromanttisen aatteen innoittamana. Oulu (Finland)

Jääsken kansallispuku tulitikkurasian kannessa. Tulitikkurasiat ovat Juhani Kemin kokoelmista. Oulu (Finland)

Avainkoukku riippuu kansallipuvun hameen tai esiliinan vyötärökaistaleesta. Oulu (Finland)

Oululaisen Mirja Lohen valmistamat kansallispukunuket ovat osa näyttelyä. Oulu (Finland)

Kansallispukunäyttely on suunniteltu yhteistyössä Oulun Kansalaisopiston, Oulun Ympäristön Kalevalaiset Naisten ja Oulun Kalevalaisten kanssa. Kansalaisopistossa kansallispukujen ompelua opettava Leena Korpi on antanut vankan tietämyksensä näyttelyn suunnitteluun. Oulu (Finland)

Kansallispukuja on käytetty kuvituksena erilaisissa, hyvin arkisissakin esineissä.

Näyttelyssä esillä olevat tulitikkurasiat ovat Juhani Kemin kokoelmista. Oulu (Finland)

Pinterest • Maailman kätevin ideakuvasto
Haku