Reseptit

Collection by Paula Korhonen

19 
Pins
omenapiirakka-pellilla-vaihe

Vanilja-omenapiirakka pellille | Reseptit | Kinuskikissa

Peltipiirakasta riittää isommallekin väkimäärälle. Lisukkeita ei tarvita, sillä vaniljakastike löytyy piilosta pohjan ja omenoiden välistä.

Päivälliseksi suunnittelemani broilerikastike vaihtui tällaiseen piirakkaan. Muistin Kaarina Roinisen kirjasta erään suolaisen piirakan ohjeen, jonka pohjassa pinaattia. Ohje oli sen verran kiinnostava, että halusin koittaa sitä ja laittaa täytteeksi kastikkeeseen suunnittelemani ainekset. Lopulta en tehnytkään pohjaa aivan ohjeen mukaan, vaan laitoin perunoiden tilalle muusijauhetta+vettä ja valkosipulijauhetta meni enemmän. Pohja toimi loistavasti tässä kasvispainotteisessa…

Mehevä broileri-kasvispiirakka - Suklaapossu

Päivälliseksi suunnittelemani broilerikastike vaihtui tällaiseen piirakkaan. Muistin Kaarina Roinisen kirjasta erään suolaisen piirakan ohjeen, jonka pohjassa pinaattia. Ohje oli sen verran kiinnostava, että halusin koittaa sitä ja laittaa täytteeksi kastikkeeseen suunnittelemani ainekset. Lopulta…

Vietin viime viikon Tukholmassa ja siellä muistiini palasivat aivan ihanat korkeat suolaiset piirakat, joita syödään Ruotsissa lounaaksi lisukesalaatin kanssa säännöllisesti. Erona suolaisiin piiraisiin mitä meillä Suomessa syödään kahviloissa ja kutsuilla on se, että nämä piiraat ovat korkeita, meheviä ja ne valmistetaan irtopohjavuoassa missä yleensä kakut paistuvat. Päätin ruveta tuumasta toimeen ja calmistaa korkean ja ruokaisan broileripiiraan. …

Kermainen broileripiirakka | Annin Uunissa

Vietin viime viikon Tukholmassa ja siellä muistiini palasivat aivan ihanat korkeat suolaiset piirakat, joita syödään Ruotsissa lounaaksi lisukesalaatin kanssa säännöllisesti. Erona suolaisiin piiraisiin mitä meillä Suomessa syödään kahviloissa ja kutsuilla on se, että nämä piiraat ovat korkeita, meheviä ja ne valmistetaan irtopohjavuoassa missä yleensä kakut paistuvat. Päätin ruveta tuumasta toimeen ja calmistaa korkean ja ruokaisan broileripiiraan. ... Lue lisää about Kermainen…

Tämä on superherkullista! Yksinkertaisista raaka-aineista saa aikaseksi jotain todella maukasta. Tässä kääretortussa maistuu raikas raparperi, mikä on piilotettu taikinaan ja sisällä ihanan raikas sitruunakermavaahto. Raparperikääretortun taikinassa on käytetty vain perunajauhoja, mikä saa aikaan erittäin ilmavan...

Nyt herkutellaan! Raparperikääretorttu valmistuu helposti lähikaupan aineksista

Tämä on superherkullista! Yksinkertaisista raaka-aineista saa aikaseksi jotain todella maukasta. Tässä kääretortussa maistuu raikas raparperi, mikä on piilotettu taikinaan ja sisällä ihanan raikas sitruunakermavaahto. Raparperikääretortun taikinassa on käytetty vain perunajauhoja, mikä saa aikaan erittäin ilmavan...

Viime viikonlopun synttärijuhlien yksi suolaisista tarjottavista oli tämä herkullinen kasvispiirakka. Piirakka hupeni pöydästä todella nopsaan ja upposi lihaa rakastaviin juhlijoihin aivan yhtä hyvin kuin normaalit kinkkupiirakat yleensä tai ehkä jopa paremminkin.   Piirakan yksi herkullisuuden salaisuus taisi olla pehmeä pohjataikina, joka sai makua ja rakennetta perunamuusijauheesta. Ja kyllähän päällä oleva herkullinen täytekin osansa teki. Edit. …

Tosi maukas kasvispiirakka - Suklaapossu

Viime viikonlopun synttärijuhlien yksi suolaisista tarjottavista oli tämä herkullinen kasvispiirakka. Piirakka hupeni pöydästä todella nopsaan ja upposi lihaa rakastaviin juhlijoihin aivan yhtä hyvin kuin normaalit kinkkupiirakat yleensä tai ehkä jopa paremminkin. Piirakan yksi herkullisuuden salaisuu…

Tämä on ollut huima suosikki tupaantuliaisissa ja vastaavissa illanvietoissa! Ohjeesta tulee pellillinen kinkkupiirakkaa, joten riittää monelle. HUOM! Ohjetta muutettu alkuperäisestä, 3 munaa -> 2 munaa. Niille jotka eivät syö lihaa olen käyttänyt täytteinä fetaa (200-300 g), punasipulia (1 iso) ja tomaattia. Sokeriton. Reseptiä katsottu 2187264 kertaa. Reseptin tekijä: Kriz82.

Kinkkupiirakka - Resepti | Kotikokki.net

Tämä on ollut huima suosikki tupaantuliaisissa ja vastaavissa illanvietoissa! Ohjeesta tulee pellillinen kinkkupiirakkaa, joten riittää monelle. HUOM! Ohjetta muutettu alkuperäisestä, 3 munaa -> 2 munaa. Niille jotka eivät syö lihaa olen käyttänyt täytteinä fetaa (200-300 g), punasipulia (1 iso) ja tomaattia. Sokeriton. Reseptiä katsottu 2187264 kertaa. Reseptin tekijä: Kriz82.

Tämä ohje on ollut minulla verkossa jo yli 20 vuotta, alunperin se ilmestyi Dickin Ruokasivuilla 1994. Olen sitä vuosien saatossa pikkaisen mu…

Mukana Maku

Tämä ohje on ollut minulla verkossa jo yli 20 vuotta, alunperin se ilmestyi Dickin Ruokasivuilla 1994. Olen sitä vuosien saatossa pikkaisen mu…

Broileripiirakka

Broileripiirakka | Leivonnaiset | Yhteishyvä

Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Ruskista broilerisuikaleet öljyssä ja mausta suolalla ja pippurilla. Nosta syrjään.

kesäkurpitsa-jauhelihavuoka

Jauheliha-kesäkurpitsavuoka – parasta arkiruokaa – Pilkettä | Lily

Jauheliha-kesäkurpitsavuoka on helppo ja herkullinen arkiruoka, joka pitää huolen kasvisten syönnistä ja on lisäksi myös vähähiilihydraattinen.

Jauhelihapeltipiirakka

Jauhelihapeltipiirakka | Leivonnaiset | Yhteishyvä

Herkkusienet ja juusto kruunaavat helpon jauhelihapiirakan.

Jonna Iltasen kinkkupiirakkaresepti lienee yksi Suomen suosituimmista suolaisen piirakan ohjeista, eikä ihme.

Kinkkupiirakka, johon Suomi rakastui – Jonnan reseptillä käsittämätön suosio

Jonna Iltasen kinkkupiirakkaresepti lienee yksi Suomen suosituimmista suolaisen piirakan ohjeista, eikä ihme.

Nikkarinvuoka

Suomalaiset hurahtivat nikkarinvuokaan - oletko jo kokeillut hittireseptiä?

Nikkarinvuoka on tämän hetken puhutuin ruoka.

Kinkkupastasalaatti

Ohje suolaisiin, tunnustus ja viikonlopun aloittelua - Whiteandblack

Toivoitte ohjetta synttäripostauksen suolaisiin tarjottaviin. Kovin tarkkoja määriä en ole tähän laittanut, koska ihan summassa laitoin itsekin 🙂 Ruisnapit täytteellä Linkosuon ruisnappejaMeetwurstia n. 200gVähän punasipulia(puolikas riittää)MaustekurkkuRasiallinen Creme Bonjour ruohosipuli-tuorejuustoa Pilko meetwursti, punasipuli ja maustekurkku pieniksi paloiksi. Sekoita ruohosipuli-tuorejuuston joukkoon. Levitä täyte ruisnappien päälle.Täytetyt ruisnapit säilyy hyvin jääkaapissa. Lisää…

Tämän kakun ohje on ehdottomasti jaettava. Miksi? - kakku on äärettömän helppo ja nopea valmistaa - kakun rakenne on pehmeä, pumpul...

Helppo, Herkullinen, Gluteeniton ja Laktoositon Sitruunakakku

Tämän kakun ohje on ehdottomasti jaettava. Miksi? - kakku on äärettömän helppo ja nopea valmistaa - kakun rakenne on pehmeä, pumpulimainen, mutta koossa pysyvä - kakku on gluteeniton ja laktoositon - maku on herkullinen ja pirteän sitruunainen Yksi iso kahvikakku ns."7-minuutin kakku" 1,8 litran vetoiseen kakkuvuokaan 2,5 dl sokeria 200 g laktoositonta voita (pehmeää) 2 dl perunajauhoja 1,5 gluteenitonta jauhoa esim. Semper Grov mix jauhoseosta 2 tl leivinjauhetta 2 tl vaniljasokeria 4…