Vinkkejä nuorille

Teossuositteluja nuorille aiheittain
Superlatiivien suvi -   Tänä kesänä kaikki on suurta, äärimmäistä ja överiä. Kirjasto tarjoilee kattauksen aineistoa, jossa mopo karkaa käsistä ja jokin vinksahtaa pois paikoiltaan.

Ruokaisia kirjoja - Ruoka on iloinen asia, joten sitä kannattaa opetella tekemään. Itsetehdyissä suolaisissa ja makeissa maistuu aina raaka-aineiden lisäksi ylpeys ja onnistuminen.

Kirjavat pelit -  Pelien kohdalla sanonta "tieto lisää tuskaa" ei pidä paikkaansa, elleivät sitten harvinaisten Pokémonien nappaaminen, Minecraftin ohjelmointiniksien löytäminen ja miljoonia tuottavan peliyhtiön perustaminen ole jonkun mielestä jotenkin ikäviä asioita. Yhteistä näille on ainakin se, että niistä kaikista on kirjoitettu kirja.

Miksi luen? TET-harjoittelussa kirjastolla ollut Elias kertoo lukemisestaan ja antaa lukuvinkkejä.

Soudellen sotaan - Ihmisten ja jumalien maailmojen ei tarvitse olla kauhean erilaisia. Hyvä esimerkki tästä löytyy keskiajan Skandinaviasta, jossa jumalat näyttivät kuinka hauskaa miekan heiluttaminen voi olla. Viikingit olivat mallioppilaita.

Kaikki on mahdollista -  "Kaikki on mahdollista vain taivas rajana" lauloi Tehosekoitinkin jo muinoin. Sitä voi olla välillä vaikea uskoa, kun tuntuu, että syystä tai toisesta elämä potkii päähän, kaikki mihin koskee muuttuu tomuksi ja tuhkaksi tai vähintään kaikilla muilla asiat tuntuvat rullaavan ihan eri tavalla kuin itsellä.

Sitkeitä ihmisiä -  Aika harva on yhtä sukkela, nokkela ja voitokas kuin elokuvien ja pelien sankarit. Oikeilla ihmisillä tuppaa olemaan monenlaisia vaikeuksia, joista he selviävät enemmän tai vähemmän kompuroiden.

Toisenlaiset perheet -  Perheitä on monenlaisia, eikä yksikään niistä ole täysin normaali.

Kaiken loppu? Kuolemanjälkeisestä elämästä liikkuu paljon vahvistamattomia huhuja.

Tahdotko mennä vanhaan vai uuteen? - Aika on aina kiehtonut ihmistä. Onko aika jatkuvaa liikettä vai onko se toinen ulottuvuus? Voiko ajassa matkustaa? Toistaako historia itseään? Pienet asiat menneisyydessä voivat muuttaa tulevaisuuden

Pinterest
Haku