Päivän bloggaaja, meikittömänä ja hyvin nukkuneena! Niin, voisihan sitä kai helpomminkin lomalle lähteä, kävi mielessä, kun oli ensin yhden päivän pakannut ja toisena istunut autossa kahdeksan tuntia. Siinä vaiheessa oltiin Suomussalmella ja taitettavaa perille asti oli vielä toistasataa kilometriä. On sellaisiakin lomia, joille pakataan mukaan lähinnä uima-asuja, hurautetaan lentokentälle ja otetaan kuohuviinit ennen koneen lähtöä. Eikä minulla tosiaan olisi mitään bikiniskumppalomaakaan…