Tutustu kiinnostaviin ideoihin!

Tutustu aiheeseen liittyviin aiheisiin

Viime jouluna menehtynyttä kreikkalaisbrittiläistä popartisti George Michaelia muistetaan Tallinnassa 5.6. tribuuttikonsertilla. Miehen suurimmat hitit, kuten esimerkiksi Careless Whisper ja Freedom kuullaan virolaisten suosikkiartistien esittämänä. Mukana ovat mm. Koit Toome ja Ott Leppland. #eckeröline #tallinna #georgemichael

Tallinnan Rock Café saa 2.6. kohuttuja esiintyjiä, kun venäläinen punkrock-yhtye ja aktivistiryhmä Pussy Riot saapuu esittämään musiikkiteatteriprojektinsa Revolutionin. Revolution perustuu Maria Aljohinan omakohtaiseen kirjaan taiteesta ja poliittisesta aktivistimista. Ryhmä huomioitiin kansainvälisestikin, kun sen jäsenet saivat vankeustuomion esiintymisestään Moskovan Kristuksen Vapahtajan katedraalissa vuonna 2012. #pussyriot #tallinn #eckeröline

Tallinnan Laululavalla jyrää saksalainen industrial metalin kuningas Rammstein 11.6. pidettävässä Tallinn Rock Festissä. Siellä kuullaan takuulla yhtyeen komeimmat hitit ja nähdään pyroshow, josta yhtye on hyvinkin tunnettu. Varaudu, että pyrot lämmittävät pitkälle yleisöön. #rammstein #eckeröline #tallinna

Mitä on meripelastus? Lentosatamassa avautuu 24.3. käytännönläheinen ja kattava meripelastusta käsittelevä Mayday, mayday, mayday -näyttely. Meripelastuksen historian lisäksi tutustut mm. aitoon pelastushelikopteriin. Voit myös esim. kokeilla, millaista on olla pelastusoperaation johdossa hätäkutsun tullessa. Näyttelyn ovat koonneet Viron meripelastusalan johtavat asiantuntijat ja vastuulliset instituutiot. Se on avoinna 14.1.2018 asti.

EuroTalk Estonian Language Learning Programs.

Tallinnan museot ovat osa yleiseurooppalaista museoiden yötä 20.5.. Kaupungin museot avaavat ovensa ilmaiseksi tallinnalaisille sekä matkailijoille. Näyttelyihin ja museoihin voi myös tutustua tavanomaista pitempään, iltayhteentoista. #museoidenyö #eckeröline #tallinna

Tallinnan Vanhankaupungin päivät 31.5.-4.6. on iloinen kaupunkifestivaali, joka on tullut tunnetuksi siitä, että se aloittaa Tallinnan kesän. Luvassa on musiikkia, teatteria ja taidetta Vanhankaupungin pihoilla, kaduilla ja kahviloissa. Tämä on tapahtuma koko perheelle #eckeröline #tallinna

Banaaneja ei ole - aikamatka neuvosoajan arkipäivään on näyttely, joka käsittelee, millaista oli aivan tavallinen arki 70-80-luvun Neuvosto-Virossa. 28.4.-30.9. esillä olevassa näyttelyssä voit kulkea tavallisen perheen jalanjäljissä, kun arkipäivä oli selviytymistä, mutta myös leikkiä ja oppimista. Näyttely on esillä vuonna 1980 valmistuneessa TV-tornissa. #eckeröline #tallinna #TVtorni #tallinn

Hilton Tallinn Park Hotelin terassilla tutustutaan 2.6. yli 20:een viskilaatuun Tallinn Whisky Festivalilla. Tarjolla on myös hotellin ravintolan The Able Butcherin antimia. Nauttia voit myös terassilta avautuvasta näkymästä Politseiad-puistoon. #tallinn #tallinnwhiskyfestival #eckeröline

Northern lights Sweden....... beautiful

Northern lights Sweden....... beautiful

Pinterest
Haku