Tutustu kiinnostaviin ideoihin!

Maanvajoama reunoilla on kaksi rakennusta, joista osa on sortunut kuoppaan.

Maansortuman paikka Salossa

Maansortuman paikka Salossa

Kiinan Hangzhoussa kuvatulla videolla nähdään yllättävä ja vaarallinen tilanne, kun autotielle syntyy valtava vajoama keskellä vilkasta päivää. Onneksi paikalla ollut liikennepoliisi oli valppaana koko välikohtauksen ajan. Viranomainen huomasi tielle ilmestyneen halkeaman, ja päätti eristää alueen nopeasti liikennekartioiden avulla. Pian halkeama a

Yhdysvaltain Kaliforniaa riepottelee pahin myrsky kuuteen vuoteen, ja ainakin kaksi ihmistä on kuollut. Los Angelesissa kaksi autoa tippui tiehen ilmestyneeseen reikään.

Kiinan Guipingissa asusteleva kalanviljelijä on menettänyt elantonsa lampeen ilmestyneen vajoaman takia. Rantaan muodostunut vajoama nielaisi hetkessä 25 tonnia kalaa ja viemärin tavoin se tyhjensi lammen lähes kokonaan vedestä. People's Daily Online -sivuston mukaan vajoama muodostui lampeen neljän aikaan aamuyöllä. Viljelijää odotti aamulla karu

Yhdysvaltojen Wyomingissa on ihmetelty suurikokoista halkeamaa, joka on ilmestynyt maahan Bighornin vuoristossa. Noin 680 metrin pituisen ja 45 metrin levyisen maankuoren repeämän kerrotaan ilmestyneen alueelle täysin yllättäen syyskuun aikana. Halkeaman havaitsivat ensimmäisenä alueella liikkuneet SNS-metsästysseuran jäsenet lokakuussa. Paikallise

Autot katosivat kuoppaan pikaruokaravintolan parkkipaikalla.

Tiedemiehet ovat löytäneet jopa 7000 "kaasukuplaa" Siperian maaperästä Venäjällä, kertovat Siberian Times ja uutistoimisto TASS.

Pinterest
Haku