Explore these ideas and more!

Digiloikkaa taaksepäin?

Digiloikkaa taaksepäin?

Yksilöllinen oppimismalli herättää kiinnostusta, mutta myös huolia. Ylen Koulukorjaamossa yleisöltä tulleisiin kysymyksiin vastaavat opettajat Pekka Peura ja Markus Humaloja.

Arkinen lauseenpätkä pysäytti tutkimuskonferenssissa. Tutkija-kouluttaja kertoi pitäneensä vuosien ajan koulutuksia hämmentyneille kasvattajille, ”pedagogeille, joiden oli yhtäkkiä täytynyt alkaa käyttää tabletteja päivittäisessä työssään”. Tilanne esitettiin täysin normaalina. Harvemmin itsekään jaksaa enää yllättyä siitä, että muutenkin täystyöllistettyjen kasvattajien on väkisin keksittävä käyttöä tabletille, koska jokin ylempi taho käskee.

Chiunque può imparare l'informatica. Realizza giochi, app e lavori artistici con la programmazione.

Studio Code -- this is a great online resource for teaching coding in the

...kyselytutkimuksessa esimerkiksi havaittiin tablettien opetuskäytön vahvistavan oppilaiden ongelmanratkaisutaitoja ja parantavan luokan työskentelyilmapiirä.

Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari Digitalisaatio korkeakouluissa - YouTube

Future Classroom 2020 - Tulevaisuuden luokkahuonetta rakentamassa

Opettaja tarttui toimeen, keräsi koululle 20 tablettia Luokanopettaja Timo Strickling kiersi Äänekosken Suolahdessa paikalliset yritykset läpi ja hankki koulun oppilaille lahjoituksina parikymmentä tablettia.

Jukka Kilpiä opettaa digioppimisvälineiden käyttöä opetusalan ammattilaisille. (Kuva: Seppo Haavisto)

Tämä blogi on kuvausta OPS2016 -prosessista. Kirjoittaja on Ylöjärven kaupungin opetuspäällikkö, mutta blogi ei ole Ylöjärven kaupungin kannanotto opetuksen järjestäjänä, vaan opetuksen ammattilaisen pohdintaa matkan varrelta.

Opettaja Mari Kilpeläinen esittelee uudenlaista opetusratkaisua.

Ensi syksynä jokainen peruskoululainen tutustuu koodaukseen.

Pian jokainen peruskoululainen koodaa Suomessa - satoja opettajia koulutettu

Ensi syksynä jokainen peruskoululainen tutustuu koodaukseen.

Ekaluokkaiset ja tietotekniikka: Ekaluokkalaiset ja iPadit

Jokaisessa Vantaan koulussa on pian Guru Café, jossa oppilaat opettavat tietotekniikkaa toisilleen ja opettajille.

Moderni opintie tarkoittaa oppilaan mukana kulkevaa tablettitietokonetta, digitaalista kasviota, itse tehtyjä oppikirjoja ja muita opiskelumateriaaleja sekä vaikkapa videoiden tekoa. Sähköinen oppiminen mullistaa koulunkäynnin, uudistaa opetusta ja mikä parasta: tuo kouluun rutkasti lisää oppimis...

Koko yläaste läpi sähköisesti – maan laajin kokeilu nosti heti oppilaiden kouluiloa

Moderni opintie tarkoittaa oppilaan mukana kulkevaa tablettitietokonetta, digitaalista kasviota, itse tehtyjä oppikirjoja ja muita opiskelumateriaaleja sekä vaikkapa videoiden tekoa. Sähköinen oppiminen mullistaa koulunkäynnin, uudistaa opetusta ja mikä parasta: tuo kouluun rutkasti lisää oppimis...

Suomalaisen peruskoulun lähettiläs on huolissaan - näivettyminen uhkaa - ESS.fi

Suomalaisen peruskoulun lähettiläs on huolissaan - näivettyminen uhkaa - ESS.

Pinterest
Search