Tutustu kiinnostaviin ideoihin!

Riihimäkeläisten koululaisten töistä syntyi käyttötaidetta hyvään tarkoitukseen | Aamuposti, kuva: Pia Lyy

Syyslomapuuhailua Monarilla. Kuva: Pekka Hovi

Nuorisoa Monarilla. Kuva: Pekka Hovi.

Nuorisoa Monarilla. Kuva: Pekka Hovi.

Beach Party 2014. Kuva: Nuorisopalvelut

Beach Party 2014. Kuva: Nuorisopalvelut

Beach Party 2014. Kuva: Nuorisopalvelut

Beach Party 2014. Kuva: Nuorisopalvelut

Eteläisen koulun musiikkitunnit ovat lähes tulkoon ihan niin kuin silloin ennen. Kuvassa vasemmalta Leena Stén, Soili Juvonen, Katja Kiikkala ja Marja Hämäläinen. | Aamuposti 19.4.2016, kuva Mia Lagström

Eteläisen koulun musiikkitunnit ovat lähes tulkoon ihan niin kuin silloin ennen. Kuvassa vasemmalta Leena Stén, Soili Juvonen, Katja Kiikkala ja Marja Hämäläinen. | Aamuposti 19.4.2016, kuva Mia Lagström

Syyslomapuuhailua Monarilla.  Kuva: Pekka Hovi

Syyslomapuuhailua Monarilla. Kuva: Pekka Hovi

Pienen seuran suuri kansantanssiponnistus houkuttelee eurooppalaisia tanssimaan Riihimäelle. Italialainen kansantanssiryhmä laulaa 2016. Kuva Tiina Kokko/Yle.

Kahdeksas Beach Party täytti Riihimäen maauimalan - Hämeen Kaiku. Kuva: Jarno LIndén

Riihimäen asemalta pyrähdettiin kympille 10.9.2017 – miesten sarjassa juoksukisa oli kahden kauppa. Sarjojen yhteislähtö starttasi voimalan nurkilta. Aamuposti Kuva Heidi Kajander-Maavuori #Riihimäki

Pinterest
Haku