Tutustu kiinnostaviin ideoihin!

Laihian kirkon tornista kirkonmäelle.

Laihian kirkon tornista kirkonmäelle.

Vanha Vaasa

Vanha Vaasa

20618303_an.jpg 1 024×745 pikseliä

20618303_an.jpg 1 024×745 pikseliä

Uutta kivistä Pitkääsiltaa rakennetaan. Oikealla väliaikainen puusilta. Helsingin kaupunginmuseo Signe Brander 1912. Ensimmäinen silta rakennettiin paikalle vuonna 1651. Se johti kaupungista Siltasaareen, joka nimensä mukaisesti oli saari ja sijaitsi kahden sillan välissä. Siltasaaresta pohjoiseen, Hämeentielle johti Pikkusilta nykyisen Hakaniementorin poikki kulkeneen salmen yli, kunnes salmi 1890-luvulla täytettiin. Nykyinen kolmiholvinen graniittisilta valmistui 1912.

Lapinlahdenkatu-Albertinkatu-Malminrinne, Helsinki,1900-l. alku. Helsinki early 20th century

Paimio, Pyhän Mikaelin kirkko

Paimio, Pyhän Mikaelin kirkko

Näkymä Unioninkatua pitkin pohjoiseen vuonna 1870. Keskellä Esplanadi, taka-alalla yliopiston päärakennus ja Tuomiokirkon kellotorni.

Kajaanin linna ennen vuotta 1716

Kajaanin linna ennen vuotta 1716

”Kaksi lentohyökkäystä Helsinkiin”. ”Maa julistettu sotatilaan”.

Etualla näkyy Satamarataa ja sen takana Speranskintie (nykyään Merikatu). Taustalla seisoo Eiran taloja. Signe Brander 1911.

Pinterest
Haku