Explore these ideas and more!

Jatkuva osaamisen päivitys kuuluu motivaattoreihini.

Olen asiakaspalvelun ammattilainen, projekti- ja koulutuskoordinaattori, opastaja, ryhmänvetäjä ja kahden lapsen äiti. Tartun aktiivisesti ja ennakkoluulottomasti asioihin. Suhtaudun intohimoisesti itseni ja omien taitojeni kehittämiseen sekä ympäröivää yhteiskunnan kehittämiseen. Kokemusta asiakaskokemuksen hallinan lisäksi, minulla on mm. myynnistä ja markkinoinnista, tiimien johtamisesta, hyväntekeväisyys- ja kehitysprojektien vetämisestä sekä tapahtumien ja koulutusten järjestämisestä.

Olen harrastanut pienestä pitäen mm. balettia ja joukkuevoimistelua SM tasolla Turun Naisvoimistelijoiden riveissä.

Myös Turun Sanomat huomioi Aurajoen Nuorkauppakamarin ponnistuksen - joulun hyvän teon eli  Joulupuu-keräyksen.  http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/701218/Joulupuu+keraa+jalleen+lahjoja+tuhansille+turkulaislapsille

Rakastan kakkujen tekoa ja koristelua.

Rakastan kakkujen tekoa ja koristelua.

Olen aktiivisesti mukana MLL:n paikallishallituksessa ja toimin yhdistyksessä mm. ryhmäohjaajana ja perhetoiminnasta vastaavana hallituksen jäsenenä.

Yleisradio teki haastattelun Joulupuu-keräyksestä.

Gradu ja AMK:n opinnäytetyö

Gradu ja AMK:n opinnäytetyö

Valmistuin Turun ammattikorkeakoulusta restonomiksi, palveluiden johtamisen koulutusohjelmasta.

Turun kauppakorkeakoulu

Turun kauppakorkeakoulu

Opiskelemassa viinin valmistusta Ranskassa  Bourgognen alueella Lequin-Colinin viinitilalla syksyllä 2000. Tilan viinejä valmistettiin Santenay, Chassagne-Montrachet, Pommard ja Corton alueiden rypäleistä. Voin suositella!

Olen ollut mukana monessa. Esimerkkinä mainittakoon Tuottavassa Idea -kilpailu.  Tässä projektissa olen mukana markkinoinnin ja viestinnän tiimissä.

Sandvik Mining EHS campaign 2013. Olin mukana toteuttamassa kampanjaa Turun toimipisteessä.

Yle teki haastattelun ja kirjoitti Joulupuusta. http://yle.fi/uutiset/tuhannet_lapset_kaipaavat_joululahjoja_turussa/7629754

Perheet ja perheiden hyvinvointi ovat minulle tärkeitä asioita. Liikunta ja vertaistuki kohtaavat Tanssitan vauvaa -ryhmässä, jonka vetäjänä toimin. MLL Littoisten Tanssitan vauvaa ryhmätoiminta sai palstatilaa myös paikallislehdestä.

Tyttönimeni Heikkinen muuttui Leinoksi keväällä 2014.

Pinterest
Search