Tutustu kiinnostaviin ideoihin!

Jokainen meistä elää yhtä aikaa kahdessa hyvin erilaisessa maailmassa, sisäisessä ja ulkoisessa.

Kun ajattelua hallitsevat funktiot ovat sisällöltään ja tavoitteiltaan hyvin erilaisia, tämä johtaa siihen, että erilaiset ihmiset näkevät samassa tilanteessa aivan erilaisia ongelmia ja puhuvat toistensa ohi.

Mitä tulee esiintymistilanteisiin, kokemus ei kuitenkaan yksin ratkaise peliä.

Huippusuorituksen saavuttaminen

Huippusuorituksen saavuttaminen

"P-tyypin ruuanlaittoon kuuluu keittiön siivous ihan omana työvaiheenaan."

Miksi meillä on unia?

Miksi meillä on unia?

"Kuten edellä on kerrottu, taipumukset selittävät vain osan stressikäyttäytymisestämme. Toisen puoliskon selittää aikaisemmat elämänkokemuksemme, esimerkiksi se millainen käyttäytyminen on meistä yritetty kitkeä kiltiksi kasvattamalla pois. Se nousee stressitilanteissa helposti pintaan, kun psyykkinen kontrollimme heikkenee."  Stressi muuttaa ihmistä | LUONTAISET TAIPUMUKSET™

”Hän arvostaa minua.”

”Hän arvostaa minua.”

Amerikkalainen temperamenttien tutkija David Keirsey tunnisti omissa tutkimuksissaan ensimmäisenä toteuttaja- ja kehittäjätyyppien (S ja N) eron

kun kaksi ihmistä sopii toistensa ihannekuviin

Pinterest
Haku