Tutustu kiinnostaviin ideoihin!

Pääministeri Juha Sipilän johtaman keskustan eduskuntaryhmä käytti kerralla 25 000 euroa kuntavaali-ilmoituksiin. Ilmoituksia julkaistiin maaliskuun ensimmäisellä viikolla sanomalehdissä ympäri Suomea.

Jouduin mielenkiintoiseen ajatuksenvaihtoon edellisen kirjoitukseni jälkeen. Moni nykyinen ja entinen kokoomuslainen kiitti, mutta yksi otti yhteyttä ja kysyi mitä oikein haen ja mikä pointti on toisen kokoomuslaisen julkisessa mätkimisessä. Ei siinä olekaan. Pointtini on poliittisessa kulttuurissa, joka on sairas. Se mikä kompastutti meidät eilen, on vaarallista yhä tänään. Niin kauan kuin retoriikkaa yliarvostetaan asiakysymysten edelle

Entä nyt?

Tunnelma sinisen tulevaisuuden kampanjatilaisuudessa Espoon Leppävaarassa muuttui kireämmäksi, kun Pekka Koskenkorva arvosteli kovasanaisesti Soinia. Soinin mukaan hän saa sähköpostiinsa samanlaista kansalaispalautetta.

Timo Soini sai tylyä palautetta torilla: "Teit suurimman mahdollisen petoksen Suomen poliittisessa historiassa"

Tunnelma sinisen tulevaisuuden kampanjatilaisuudessa Espoon Leppävaarassa muuttui kireämmäksi, kun Pekka Koskenkorva arvosteli kovasanaisesti Soinia. Soinin mukaan hän saa sähköpostiinsa samanlaista kansalaispalautetta.

Jarmo Korhosen uutuuskirja paljastaa kohuliikemies Arto Merisalon roolin Sauli Niinistön kampanjan varainhankkijana. Korhonen väittää, että varainhankintavastaava, kansanedustaja Ben Zyskowicz ohjeisti Merisaloa pimeiden tilien käytöstä.

Kansanedustaja Timo Heinonen (kok).

Veikkaus-kohu syvenee, Heinosen mukaan Sipilä ei kunnioita demokratiaa: "Viedään enempi kohti kaverijärjestelmää"

Kansanedustaja Timo Heinonen (kok).

Vihreät pitää Bernerin suunnitelmaa ”silmänkääntötemppuna” - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Uutuuskirja paljastaa, kuinka miehiin pettynyt Heli Palsanmäki (o.s.Hietarinne) laittoi treffi-ilmoituksen nettiin.

Kirjapaljastus: Näin alkoi Palsanmäkien rakkaustarina

Uutuuskirja paljastaa, kuinka miehiin pettynyt Heli Palsanmäki (o.s.Hietarinne) laittoi treffi-ilmoituksen nettiin.

Koivisto ja Sinivalkoinen kavallus

Koivisto ja Sinivalkoinen kavallus

Näytä käyttäjäprofiili

Näytä käyttäjäprofiili

Tappion kärsineet perussuomalaiset onnistuivat toisaalta pitämään samana, tai kasvattamaan kannatustaan 30:llä paikkakunnalla.

Jopa viidennes äänistä katosi - näissä kunnissa jytky hyytyi pahiten

Pinterest
Haku