Ette oo varmasti voineet välttyä mun villapaita innostuksesta, jos ootte seuranneet mua blogissa tai instagramin puolella! Sain monia kyseilyitä näiden kahden paidan ohjeesta ja kerroinkin jo, että suunnittelin tämän ohjeen itse muutaman toisen villapaita-ohjeen pohjalta! Halusin jakaa teille siis tän ohjeen helppoon itsetehtyyn villapaitaan, jonka lopputuloksena on täydellinen chunky knit! Molemmat näistä villapaidoista on tehty samalla ohjeella, harmaan kuvioitu pinta syntyy helmineuleen ansiosta, jossa kaikessa yksinkertaisuudessaan toistetaan oikeaa ja nurjaa silmukkaa jatkuvasti. Helmineuleen vuoksi harmaa villapaita on lopputuloksena hieman reilumman kokoinen (saattaa olla että helmineule venähtää käytössä vähän enemmän) ja sileää neuletta oleva valkoinen villapaita on vähän pienemmän kokoinen, vaikka samat silmukkamäärät on molemmissa käytössä. Harmaan neuleen sanoisin olevan kokoa M ja valkoisen kokoa S (olematta kuitenkaan mikään ihonmyötäinen mun päällä). Valkoinen on leveydeltään 46 cm, harmaa taas 53cm, mutta on ollut jo käytössä minkä vuoksi leventynyt todennäköisesti enemmän kuin valkoinen. Lankana mä käytin Adlibriksen Felting Wool. Tästä langasta tehdessä on hyvä tiedostaa se, että tämän ollessa myös huovutukseen sopiva lanka on villapaidan peseminen vähän riskiä hommaa. Henkilökohtaisesti aion 'pestä' tätä tuulettamalla tai pakastamalla ja tahrojen poistoon käyttää käsinpesua. Adlibriksen sivuilla lukee pesuohjeena käsinpesu ja max 30 astetta, mitä kannattaa varmasti noudattaa. Harmaaseen neuleeseen mulla meni kuusi kerää. Puikkona käytin kierre/pyörö-puikkoja koossa 10 ja pituuksissa 80cm (vartaloon) ja 40cm (hihoihin ja kaulan resoriin). Sileän version ohje täällä! Helmineule neulotaan vuorotellen oikeaa ja nurjaa silmukkaa ja vaatii onnistuakseen parittoman silmukkamäärän, minkä ansiosta seuraavalla kierroksella vaihtelu menee päinvastoin. Harmaassa neuleessa resorissa on 100 silmukkaa ja helmineuleeseen olen lisännyt yhden silmukan lisää (=101