Reetta Kukkaniemi

Reetta Kukkaniemi

Reetta Kukkaniemi
Muita ideoita: Reetta
Valmis työ. Olemme tyytyväisiä lopputulokseen, joka onnistuu mielestämme heijastamaan sen taustalta kumpuavia merkityksiä.

Nyt työ oli viimeistä vaihetta, eli rappusten lisäämistä vaille valmis. Se olikin pikkutarkkaa puuhaa. Pujotimme ensin kaikki rappuset kierteeseen, minkä huomasimme epäkäytännölliseksi taktiikaksi, sillä muut askelmat olivat tiellä yhtä kiinnittäessä. Saimme kuitenkin lopulta kaikki askelmat paikoilleen.

Putkilon ympärille lankaa virkatessa valmistuivat samalla toisissa käsissä myös metallilankavirkatut askelmat.

Teimme kaardemummaputkilon ympärille virkkaamalla suojuksen. Ideana oli peittää Pirkka-logo ja helpottaa metallilangan kiinnittämistä pylvääseen.

Kuumensimme metallikehikon päälle kuplamuovia hieman, jotta se kovettuisi ja kinnittyisi pylvääseen. Tämä oli jännittävää, sillä täytyi olla varovainen, ettei muovi kuumentuisi liikaa ja palaisi puhki.

Teimme pohjaan kaivertamalla uran, jotta johdon saisi kulkemaan luontevasti työn alta.

Teknisen käsityön kokeilu #3. Päädyimme kokeilemaan meille uutta puun pintakäsittelytekniikkaa, partavaahtomarmorointia. Meillä oli ongelmia kokeilukappaleihin testatessa, sillä käsittelemätöntä puuta vasten kuvio ei näyttänyt miellyttävältä ja päälle valkoisella vahalla maalatessa kuvio taas peittyi liikaa. Marmorikuvion sai kuultamaan valkoisen puuvahan alta käyttämällä kangasta puuvahan levittämiseen.  Lopputulos oli esteettinen, taivaisen kevyt ja onnistunut!

Tässä välissä testasimme taas hieman rakennetta, tällä kertaa lopulliseen työhön tulevilla materiaaleilla. Lisäksi muotoilimme massapallon avulla metallilankakehikon, jonka sisälle tulisi valot ja päälle jähmetetty kuplamuovi.

Valitsimme työn pohjan pintakäsittelyymme sopivasta puusta ja mittasimme sen. Leikkasimme palan ja porasimme siitä läpi kapeamman reiän johtoa varten. Edellisen reiän päälle päälle porasimme pienen matkan paksummalla terällä, jotta voisimme upottaa keskelle tulevan paalun siihen.

Fiksasimme spray-maalilla valot, sillä emme halunneet ruskean johdon erottuvan kuplamuovikehyksen alta. Suojasimme lamput maalarinteipillä.