Reseptit

Collection by Salla-Mari Valtonen • Last updated 7 days ago

62 
Pins

Ne parhaat uunissa tehtävät donitsit!

Uunissa tehtävät herkkudonitsit

Suolapähkinä-karamelli-suklaajuustokakku

Suolaisia ja makeita leivonnaisia sekä reseptejä käsittelevä blogi

Perinteinen kinuskikakku kruunaa kahvipöydän, myös gluteeniton

Leivoin ensimmäistä kertaa itse perinteisen kinuskikakun. Miten se olikin jäänyt kokeilematta kaikki nämä vuodet. Viikonloput ovat olleet jostain kumman syystä täynnä ylimääräistä aikaa sisätiloissa, joten ajattelin kokeilla tämän kakun pois kuleksimasta. Samalla tuli tehtyä itse ekaa kertaa kinuski fariinisokerista ja kermasta. Olen aiemmin keittänyt sitä ainoastaan kondensoidusta maidosta. Hyvinhän tämäkin onnistui. Kinuskikakku on kyllä muuten tuttuakin tutumpi herkku, jonka olen tähän…

Maailman kaunein (ja helpoin) leipä

Tein leivän. Se on niin kaunis että meinaa tulla tippa linssiin. Uhosin tuossa aiemmin että tänä vuonna aion opetella tekemään leipää. Noh, tämä ei kyllä paljon sitä tekemistä vaatinut. Kyseessä on blogeissa pitkään kiertänyt vaivaamattoman leivän resepti, jonka nyt vasta sain aikaan. Voi jösses kun se olikin helppo. Ja ihana!! Ihan superhyvä rapea kuori ja kuohkea sisältö. Ohjeen nappasin Kädenvääntöä -blogista, ei turhaan hehkutettu siellä, kiitos! Ja perinteisen padan puutteessa käytin…

Ihmiset kutsuvat tätä juustokakkua maailman parhaaksi – en itse väitä vastaan

Juustokakut ovat syntisen herkullisia — tässä artikkelissa esittelemme norjalaisleipurin taianomaisen luomuksen. Tarvitset: Brownie-pohja: 300 g tummaa suklaata 150 g voita 4 dl sokeria 4 kananmunaa 1 dl vehnäjauhoja 0,2 dl kaakaojauhetta ½ tl merisuolaa 1 tl vaniljauutetta Oreo-mascarpone täyte: 0,5 dl kuohukermaa 2,4 dl mascarponejuustoa 2 dl tomusokeria 2 tl vaniljauutetta n. 2 dl murskattuja Oreo-keksejä […]

Baileys-pannacotta (8kpl)

Moi! Tein jouluaterian jälkiruoaksi tälläistä pannacottaa Baileys-likööristä. Oli kyllä hyvän makuista! 😋 Alla olevaan ohjeeseen laitoin...

Joulun Paras Suklaa-Taatelikakku | Annin Uunissa

Joulun Paras Suklaa-Taatelikakku syntyy kun yhdistetään maailman paras taatelikakku ja täydellinen suklaakakku! Tutustu helppoon ohjeesen ja ihastu!

Maailman kaunein ja helpoin leipä

Ei taida olla parempaa tapaa aloittaa aamu kuin tuoreen leivän tuoksu. Tämä on niin helppo ja pomminvarma tapa tehdä rapeakuorista ja sisältä pehmeää, herkullista leipää, että se tuntuu melkein huijaukselta! Eipä ole muuten tullut enää ostettua kaupasta muuta kuin ruisleipää. Tarvitset vain uunipadan ja aikaa yön tai vaikka työpäivän yli. Tässä resepti on yksinkertaisimmillaan, mutta se on muunneltavissa loputtomasti. Osan jauhoista voi korvata vaikka ohrajauholla, sekaan voi heittää…

Täyteläinen raakasuklaakakku - Feel Good Kitchen

Sarjassamme hurjan herkulliset raakakakut saadaan tänään suklaatulitusta: luvassa on nimittäin vanha kunnon suklaakakku! Aiemmin sarjassamme nähty mm. marjaisa raakakakku ja puolukka-vaniljakakku. Ja öööm. Siinä ne sitten olikin. (Note to self: tee lisää kakkuja.) Jostain syystä en ole paljoa julkaissut suklaakakkujen saati muidenkaan kakkujen ohjeita blogin puolella (lukuunottamatta erästä punajuurisuklaakakkua). Tämä on hieman kummallista, sillä tosielämässä...

Taivaallinen maa-artisokkakeitto – Keittiössä, kotona ja puutarhassa | Meillä kotona

Viikonloppuna juhlimme miehen synttäreitä vanhempieni mökillä. Juhlaillallinen aloitettiin maa-artisokkakeitolla. Maa-artisokkakeitto maistui taivaalliselta…

Pätkisleivokset | Amanda Leipoo

Pätkisrakkaus jatkuu. Täältä tulee… Pohja: 40g tummaa suklaata 60g voita 1dl vettä 0,5dl öljyä 0,75dl smetanaa 2 kananmunaa 1dl fariinisokeria 0,75dl sokeria 1,5tl vaniljasokeria 2…

#syönleipää  - 5 helppoa leipäohjetta - Himahella

Leipäviikko haastaa suomalaisia syömään leipää. Himahellassa puolestaan leivotaan leipää ihan itse, mutta helposti.

Kinuski-pannacotta | Reseptit | Kinuskikissa

Kinuskinen pannacotta vie kielen mennessään. Se vaatii rinnalleen raikkaan vadelmasydämen, jotta maut ovat tasapainossa. Sydämellisiä herkutteluhetkiä!

Järjettömän hyvä lucuma-mustikkafudge

Joskus sitä tulee kehitelleeksi niiiiiin ihanan reseptin, että sitä saattaa löytää itsensä lähes nuolemasta kattilaa (ja lähes vain siksi, ettei pää mahdu kattilan sisälle). Jos olet etsinyt jotain…