suihku

Collection by Teemu Valtanen

7 
Pins
Tunnelmallinen saunavalaistus syntyy nykytekniikalla - Suomela - Jotta asuminen olisi mukavampaa

Aivan uudenlainen sauna upealla valaistuksella

Saunojen suunnittelussa puhaltavat uudet tuulet. Nykyaikainen sauna edustaa tyylikästä, skandinaavista muotoilua ja yhtenäistä ulkonäköä. Linjakas muotoilu luo saunalle persoonallisen ilmeen ja tekee siitä erityisen mukavan käyttää. – Halusimme tehdä saunojen suunnittelussa jotain toisin. Lauteiden ulkonäössä ei ole tapahtunut suuria muutoksia vuosikausiin, joten ei ollut järkevää toistaa samaa, perustelee Peter Ruokonen Cariitti Oy:stä. Lopputuloksena syntyivät TAIVE-lauteet, […]

3 x ylellinen kylpyhuone

3 x ylellinen kylpyhuone

Kylpyhuone on peseytymisen lisäksi paikka rentoutumiselle ja yhdessäololle. Esittelemme virkistävät ja rentouttavat kylpyuutuudet.

Kaksi Savua sauna

Jouluksi saunaan

Juu ei. Vaikka vauhtia raksavuotena pidettiinkin, niin eihän se ihan loppuun asti valmis ollut, kun muutto koitti. "Pikkupuuhaa" on jatkettu ja viimeinen isompi ponnistus meillä Punaisen puolella alkaa olla ihan pian maalissa. Eli sauna. Lasimiehen vierailua vielä odotellaan, mutta muutoin alkaa olla melko valmista. Löylyhuoneen puolelle valikoitui lopulta seiniksi mustat Malerin vaneripaneelit. Lauteita pohdin pitkään ja vaihtoehtoina on ollut kaikenlaista tummasta radiatamännystä…

Se det här fotot av @modernefunkishjem på Instagram • 406 gilla-markeringar

Instagram post by Kari Haugsrud • Aug 3, 2016 at 8:05pm UTC

5,210 Likes, 127 Comments - Kari Haugsrud (@futurenordichome) on Instagram: “Right here, right now💙✨ Dagene går unna i en fei! Med 5 unger i hus, hvor alle har hver sine ønsker…”