Iltapala, pellipiirakka

Iltapala, pellipiirakka

Päivälliseksi suunnittelemani broilerikastike vaihtui tällaiseen piirakkaan. Muistin Kaarina Roinisen kirjasta erään suolaisen piirakan ohjeen, jonka pohjassa pinaattia. Ohje oli sen verran kiinnostava, että halusin koittaa sitä ja laittaa täytteeksi kastikkeeseen suunnittelemani ainekset. Lopulta en tehnytkään pohjaa aivan ohjeen mukaan, vaan laitoin perunoiden tilalle muusijauhetta+vettä ja valkosipulijauhetta meni enemmän. Pohja toimi loistavasti tässä kasvispainotteisessa…

Mehevä broileri-kasvispiirakka

Viime viikonlopun synttärijuhlien yksi suolaisista tarjottavista oli tämä herkullinen kasvispiirakka. Piirakka hupeni pöydästä todella nopsaan ja upposi lihaa rakastaviin juhlijoihin aivan yhtä hyvin kuin normaalit kinkkupiirakat yleensä tai ehkä jopa paremminkin.  Piirakan yksi herkullisuuden salaisuus taisi olla pehmeä pohjataikina, joka sai makua ja rakennetta perunamuusijauheesta. Ja kyllähän päällä oleva herkullinen täytekin osansa teki. Edit. 5.7.2014 …

Tosi maukas kasvispiirakka

"Ihana iltapala, pizzan ja piiraan sekoitus, pohja ei kuitenkaan ole niin rasvainen kuin piirakassa yleensä, mutta kevyt tämä toki ei ole, m...

Kaikkien kehuma omenapiirakka

Kaikkien kehuma omenapiirakka

Poikien 2 vee synttäreillä meillä oli suolaisena tarjottana mm. tätä kinkkupiirakkaa. Alkuperäinen ohje täältä. Tällä ohjeella tulee p...

Vaihtelua pizzaperjantaihin!

Vaihtelua pizzaperjantaihin!

Pinterest
Search